Maailmankuvani koki totaalisen mullistuksen, kun minulle valkeni, että Tough Viking -esteratakilpailua ei järjestetäkään edesmenneen kansanedustajan Tony ”Viikinki” Halmeen muistoksi. Osallistumismaksu oli kuitenkin jo maksettu, joten nyt oli juostava, ryömittävä, kiipeiltävä ja räpiköitävä vain omaksi iloksensa. Jotain kisan vaativuudesta kertoo se, että yhdeksän henkisestä ryhmästämme vain viisi selvisi edes lähtöviivalle.
Skaba järjestettiin Töölönlahden kieppeillä. Matkaa oli kymmenen kilometriä ja esteitä vajaa kolmekymmentä. Ryhmämme kokoontui rautatieasemalla parisen tuntia ennen lähtöä, jotta ehtisimme rauhassa hoitamaan ilmoittautumisen, tankkaamisen ja varusteiden vaihdon. Kisakylän ”pukukoppi” oli pieni, ahdas ja valaisematon teltta, jossa kehonosat kolahtelivat yhteen naapurin kanssa – toivottavasti vahingossa. Todellisuutta joutuisi vääristelemään kuin poliitikko, mikäli kyseistä kokemusta haluaisi väittää positiiviseksi.
Startissa strategiamme oli jättäytyä aivan perälle. Ensimmäinen este vaati renkaiden koloissa pomppimista. Mikäli kompastuisit joukon ensimmäisenä, tamppaisivat perässä tulevat berserkeroituneet wannabe-viikingit kehosi tunnistamattomaksi – onneksi nykypäivänä on DNA-testit. Ensimmäisestä esteestä selvittiin ongelmitta, mutta vastoinkäymiset alkoivat heti sen jälkeen.
Erään komistuksen kengännauhojen päät päättivät molemmat identifioitua magneetin plusnavoiksi ja alkoivat hylkimään toisiansa. Nauhoja solmittaessa ryhmämme jakaantui kahtia. Lopulta edellä juoksivat nuoret, jotka eivät edes muista Bumtsibumia, kun taas me Marko Bjuströmin lantioliikkeiden traumatisoimat vanhukset tulimme perästä.
Tahtimme oli melko rauhallista ja etenimme hitaimman mukaan, jotta me iäkkäämmät voisimme ylittää maaliviivan yhdessä tihkuen hikeä ja urheiluveljellistä rakkautta. Juoksukuntoni oli ihan siedettävällä tasolla, mutta esteet, jotka edellyttivät koko kehonpainon liikuttamista pelkkien käsien varassa Tarzanin lailla, tuottivat ongelmia. Joten useampi sakkokierros tuli otettua ja roikkuminen kompensoitua juoksemalla.
Kantoesteet, joissa kannettiin mm. tukkeja ja jerrykannuja, olivat hauskoja ja sujuivat ongelmitta. Vesiesteet olivat mukavan virkistäviä. Lopun konttitorni oli melko haastava, eikä siitä olisi tullut mitään ilman yhteistyötä. Varsinkin kun kontit ja kilpailijat olivat märkiä edellisen vesiesteen takia ja pito loisti poissaolollaan. Konteista ja koko kisasta selvittiin kuitenkin ilman merkittäviä menetyksiä – nivusista revenneet housuni saattavat toki olla asiasta eri mieltä – ja maalissa kaulamme koristeltiin mitalein.
Kisassa tunnelma oli mukava ja ihmiset hyväntuulisia. Tapahtumaan oli selvästi lähdetty pitämään hauskaa. Toki verenmaku suussa painavien eliittien lähtö oli ollut jo aikaisemmin aamulla.
Kotimatkalla mutsi kertoi minulle tarkan kisa-aikani ja miten oli tarkkaillut etenemistäni verkossa. Mietin, mitähän tämäkin kertoo perheestämme? Äiti seuraa 30-vuotiaan poikansa menoa GPS:än välityksellä kotikoneelta. Häiriintyneet perhekuviot kuitenkin unohtuivat, kun aloin täyttämään lautastani sushibuffassa.
We kinky?